– Subjektiivisesta lastenhoito-oikeudesta

Henna Pitkänen
Julkaistu Warkauden Lehdessä ja lyhennettynä Soisalon Seudussa 11.10.2012 

Tunsin olevani etuoikeutettu kun sain olla viime viikonloppuna mukana valtakunnallisilla diakoniapäivillä Kuopiossa. Sakari Häkkisen Armo kuuluu kaikille -luentoa kuunnellessa tuli mieleeni, kuinka lähellä ovatkaan kirkon ja Vasemmiston arvot lähellä toisiaan. Lähimmäisen huomioiminen, vähäosaisten auttaminen ja tasa-arvo ovat avainsanoja molemmissa. Ilmankos olen mukana molempien toiminnassa.

Päivien erittäin mielenkiintoinen osuus oli myös Jari Sinkkosen Mihin lapsi tarvitsee perhettä – luento.  Se pisti miettimään asioita myös siltä kantilta, mitä yhteiskunta voisi tehdä auttaakseen perheitä jotta lapsi ja nuori saisi elämälleen sellaisen ponnahduslaudan, jotta paljon puhutulta syrjäytymiseltä vältyttäisiin.  Eväät elämään saadaan jokatapauksessa kotoa, joten perheiden tukeminen syrjäytymisen ehkäisemisessä on ensiarvoisen tärkeää.

Haluaisin myös puhua, eli kirjoittaa, lapsen subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon.  Vasemmistohan puhuu sen puolesta ja paljon olen kuullut kritiikkiä sen suhteen, että jos toinen vanhempi on kotona, syystä tai toisesta, oikeutta pitäisi rajoittaa. Ymmärrän toki tuonkin kannan, mutta toisaalta, kyse on LAPSEN OIKEUDESTA.

Lapsen näkökulmasta ajateltuna on suotavaa, että lapsi pääsee leikkimään muiden lasten ja ikätovereiden kanssa. Tähän väliin heitetään vasta-argumentti, jotta kotona oleva vanhempi voi viedä lapsensa kerhoihin, puistoihin tapaamaan muita lapsia. Toki voi, mutta jos perheessä on esim. pieni vauva, joka voi olla jopa niinkin hankalaa sorttia, joka itkee yöt ja päivät, ei siinä paljon ennätä eikä jaksa isompaa lasta kerhoihin ja puistoihin roudaamaan.  Syynä voi olla myös vanhemman sairaus, fyysinen tai psyykkinen, jolloin lapsesta huolehtiminen vaarantuu ja hoitopaikka on senkin vuoksi tarpeellinen.

Työttömänä ollessa tavoitteena on varmastikin työllistyminen. Työnhaku pienten muksujen pyöriessä jaloissa voi olla kovinkin hankalaa. Hakuilmoituksiin pitäisi saada paneutua ajatuksella ja jos niin hyvin käy että pääsee haastatteluun, on hoitopaikan etsiminen lapselle hankalaa jos hoitopaikkaa ei ole jo ennalta järjestetty. Kaikilla ei ole sukulaisia ja tuttavia jotka voivat ottaa lapset hoidettavakseen juuri silloin kun tarvetta olisi.

Toki on varmasti myös niitä, jotka tuuppaavat lapset hoitoon saadakseen itse olla rauhassa kotona, mutta se heille suotakoon jos haluavat hoitomaksuja maksaa ihan vaan siitä ilosta että saavat hetken omaa aikaa. Sekin voi olla ihan tarpeellista jos oma jaksaminen on kortilla. Lapsen etu ei ole olla kotona koko ajan väsyneen ja kärttyisen vanhemman kanssa kun toinen vaihtoehto on olla ammattitaitoisessa ja luotettavassa hoitopaikassa muiden lasten kanssa leikkimässä.

Eli siis subjektiivinen päivähoito-oikeus on säilytettävä, se on pieni osa sitä perheisiin kohdistuvaa tukea mitä yhteiskunta voi lapsiperheille antaa. Samalla se vapauttaa päivähoidosta vastaavat siltä taakalta, että he joutuisivat priorisoimaan kuka oikeasti tarvitsee hoitopaikan ja kuka ei, varsinkin jos hoitopaikka tulisi sellaiseen tarpeeseen, jossa kotona olevan vanhemman voimavarjojen riittäminen on kortilla ja hoitopaikka olisi siksi tarpeellinen lapsen hyvin voinnin kannalta.

Itse aion nautiskella ensi talven kahden pienen piiperoisen kanssa kotona olosta, mutta mielihän voi muuttua, jos tämä tuleva juniori ei ole yhtä ”kiltti” tapaus kun kaikki kolme edellistä mukeloa.  Eihän sitä tiedä, vaikka sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja kahden vaippaikäisen hoito muuttuu ylivoimaiseksi…

 

Sivut

STATCOUNTER

godaddy tracker

Haku

Vasemmistoliitto