– Jos sittenkin äänestäisit?

Kaisa Korhonen
Julkaistu toukokuussa 2014 mm. Soisalon Seudussa, Warkauden Lehdessä ja Savon Sanomissa

Ennakkoäänestyspaikoilla ei ole ollut tunkua; äänestämättömyys voi jollekin olla protesti, mutta yleensä se tulkitaan välinpitämättömyydeksi. Vaikka tuntuu, ettei yksittäinen äänestäjä tai europarlamentaarikko voi vaikuttaa, niin vanhan sanonnan mukaan kuitenkin vain annetut äänet lasketaan. Yksittäinen edustaja parlamentissa voi vaikuttaa oman poliittisen viiteryhmänsä kautta.

Europarlamentaarikot lähtevät Brysseliin suomalaisten edustajiksi, mutta ennen kaikkea liittyvät omiin poliittisiin ryhmiinsä ja vain niiden kautta ajatuksia saadaan eteenpäin. Kannattaa siis ennen äänestyspäätöstä tarkistaa puolueen ryhmä parlamentissa ja sen tavoitteet. Ennusteiden mukaan näissä vaaleissa eurooppalaisen vasemmistoryhmän (GUE/NGL) vaikutusvalta kasvaa, ja siihen porukkaan on päästävä mukaan.

Kyllä puolueilla on merkittäviä eroja. Kotimaan hallituspolitiikassa se on tänä keväänä koettu, mutta Euroopan suuremmilla areenoilla erot näkyvät vielä selvemmin.

Siinä missä parlamentin oikeistoryhmät ajavat vapaata kilpailua ja suosivat suuryritysten kikkailua työehdoilla, verotuksella ja ympäristönormeilla, vasemmisto vaatii veroparatiisien sulkemista, korruption ja harmaan talouden kitkemistä sekä yhtenäisiä vähimmäisnormeja työehtoihin ja palkkoihin. Tämä on myös suomalaisen työssäkäyvän etu; silloin ei ole mahdollista siirtää tuotantoa huonompien työehtojen maihin eikä kilpailun nimissä kurjistaa työoloja meillä. Euroopan kokoisella yksiköllä on myös mahdollisuus vaikuttaa globaaliin talouteen ja työmarkkinoihin.

Vasemmistoliiton mielestä talouskriisin nimissä ei saa enää kurittaa tavallista kansalaista eikä kiristää heikoimmin toimeentulevien elämän ehtoja. Eurooppa tarvitsee vahvaa elvytystä, työtä ja toimeentuloa sekä oikeudenmukaista tulonjakoa. Rahaa kyllä on, mutta se pitää saada oikeaan käyttöön.

Vasemmistoliitto tiukasti vastustaa salassa valmisteltua Yhdysvaltojen ja EU:n välistä vapaakauppasopimusta (TTIP-sopimus), joka pitää sisällään suuryritysten valtaa lisääviä ja kansallisvaltioiden päätösvaltaa ja demokratiaa heikentäviä ehtoja. Atlantin yllä leijuva hanke kuulostaa ehkä etäiseltä, mutta sen vaikutukset tuntuisivat ihan arkisessa työssämme, ruuassa jota syömme ja lähiympäristömme tilassa. Talouselämän ylivaltaa demokraattisesta päätöksenteosta ei enää pidä lisätä, vaan kaventaa.

Euroopan Unionia on tähän saakka kehitetty talouden ehdoilla, mutta ihmiset ovat saaneet siitä nyt tarpeekseen. Muutosvoimia haetaan onneksi vasemmalta, mutta ikävä kyllä myös oikeistolaisista ja rasistisista ääriliikkeistä. Sensuuntaisen ideologian vastaus laman jälkeisessä Euroopassa on jo nähty, emmekä halua nähdä sitä uudelleen.

Puolueilla on eroja. Juuri siksi äänestä sunnuntaina!

Sivut

STATCOUNTER

godaddy tracker

Haku

Vasemmistoliitto