– Haaste nuorille!

Henna Pitkänen
Julkaistu Soisalon Seudussa 4.9.2012 

Kunnallisvaalit lähenevät päivä päivältä. Nyt haluaisin heittää haasteen nuorille: lähtekää mukaan ehdokkaaksi, antakaa äänenne kuulua! Valtuustoon tarvitaan toki iän ja kokemuksen tuomaa kokemusta, mutta myös nuorten tuoreita, raikkaita ideoita ja mielipiteitä. Valtuuston keski-ikä on yli 5o ja minut, liki 4o-vuotias, lasketaan nuoreksi. Vaikka mieluusti ajattelinkin ymmärtäväni ja tietäväni nuorten tarpeet, ja niitä toisin mielelläni esille, luulen kuitenkin, että te itse tietäisitte ne kuitenkin paremmin. 

Ei pidä arastella sitä, että et tiedä kaikista asioista kaikkea, ei kukaan tiedä. Asioihin tutustutaan sitä mukaa kun niitä tulee eteen ja vanhemmat konkarit kyllä neuvovat eteenpäin. Riittää kun on aito kiinnostus yhteiskunnan ja lähinnä oman kunnan asioihin ja haluaa vaikuttaa siihen, miten asioita täällä hoidetaan.

Sitten on tietysti kysymys, miltä listalta ehdokkaaksi lähtee. Kannattaa toki tutustua eri puolueiden arvoihin ja valita sellainen ryhmä joka lähinnä vastaa omia arvoja. Leppävirran Vasemmiston listalle pääset myös sitoutumattomana, jolloin sinun ei tarvitse olla puolueen jäsen, riittää kun irtisanoudut kaikesta rasistisesta toiminnasta. Jos kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä.

Sivut

STATCOUNTER

godaddy tracker

Haku

Vasemmistoliitto